Adressi
Kuinka paljon aikaa meillä on?
Asia on hyvin kiireellinen, mutta voit vielä auttaa. Jos se koskaan on liian myöhäistä (olkoon sitten hyvästä syystä tai pahasta), me välittömästi pysäytämme adressin ja lisäämme tiedon lopputuloksesta joka sivulle tälle websivustolle.
Älä usko mitään väitteitä, jonka mukaan asia on loppuunkäsitelty ennen kuin sanomme niin. Kyseisiä väitteitä levittävät ihmiset, jotka haluavat sabotoida kampanjaa.
Tämän kampanjan web-sivusto laukaistiin joulukuun 21. 2009. Mitä nopeammin saavutamme laajan määrän kannattajia sitä parempi. Eräs avainpäivämäärä on tammikuun 4. 2010. Kyseisenä päivänä (ensimmäinen arkipäivä sinä vuonna), suunnittelemme esittävämme virallisesti adressin valvontaviranomaisille, muille valtiollisille elimille, parlamenteille sekä journalisteille. Kyseisen päivän jälkeen jatkamme tuen keräämistä prosessin loppuun asti ja on tärkeää pystyä näyttämään jatkuvaa tukea kampanjalle. Tulemme todennäköisesti tekemään useita julkaisuja adressista läpi tammikuun ja mahdollisesti läpi helmikuun 2010.
Miksi tämä on maailmanlaajuinen kampanja?
Oracle tarvitsee hyväksynnän kaikilta merkittäviltä markkina-alueilta maailmassa. Siksi tulemme esittämään adressin useissa eri maailman osissa.
Yleisesti puhuen valvontaviranomaiset tulevat määrittelemään tietokantamarkkinoiden laajuuden maantieteellisellä tasolla maailmanlaajuisesti. Jos ajattelet vain MySQL:ää, siinä ilmiselvästi on järkeä: ihmiset ympäri maailman pystyvät lataamaan ja saamaan MySQL:n käyttöönsä kaikkialla maailmassa. Sen takia sinun allekirjoituksesi tukee kampanjaa jopa muiden valvontaviranomaisten silmissä kuin vain oman alueesi.
Kuinka monta allekirjoitusta tarvitaan onnistumiseen?
Ei ole olemassa tarkkaa alarajaa. Tämä ei ole sen kaltainen adressi, mistä etukäteen tiedettäisiin, että 100.000 allekirjoitusta riittää, kuten joidenkin lakien mukaan, käynnistämään poliittisen prosessin. Kyse on siitä, että MySQL:n käyttäjät välittävät ja haluavat todellisen ratkaisun MySQL:n tulevaisuuden riippumattomuuden suhteen (tai ainakin selvästi nykyistä vähemmän riippuvaisen) Oraclesta.
Kyse ei ole vain absoluuttisesta määrästä, vaan myös siitä kuinka nopeasti ihmiset allekirjoittavat adressin sekä siitä, että allekirjoituksia tulee jatkuvasti riittävällä nopeudella. Mitä nopeammin allekirjoitat ja saat muut asiasta tietoisiksi, sitä parempi.
Mitä teette tiedoillani? Voinko luottaa teihin?
Ymmärrämme, että osoitat luottamuksesi meihin tukemalla tätä yritystä ja tulemme osoittamaan, että meihin voi luottaa.
Olemme tehneet selkeän yksityisyyteen liittyvän lausunnon, jonka voit lukea tältä adressin sivulta, selventäen, että tietojasi käytetään vain esittämään adressi valvontaviranomaisille, muille valtiollisille elimille, parlamenteille sekä journalisteille tärkeistä, hyvämaineisista uutistoimistoista. Jos lähetämme sinulle tietoa kampanjaa koskien, mukaan tulee aina mahdollisuus peruuttaa kampanjaan liittyvä tiedotus hyperlinkin kautta, etkä kliksautuksen jälkeen saa enempää sähköposteja meiltä.
Kuinka toimitatte adressin valvontaviranomaisille, parlamenteille ja uutistoimistoille? Kenellä on mahdollisuus nähdä adressi?
Toisinaan adressit lähetetään tulosteina voidakseen näyttää vaikuttava pino paperia. Ympäristöllisistä syistä johtuen saatamme valita suurimman osan lähetyksistä elektronisessa formaatissa. Valvontaviranomaiset, parlamentit ja tärkeät uutistoimistot tulevat saamaan adressin erityispyynnöllä, jotta tietoa ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Uutistoimistojen täytyy allekirjoittaa hyväksyntä, jonka mukaan he eivät ole oikeutettuja lainaamaan yhtäkään nimistä tai muusta tarkasti identifioitavasta tiedosta adressista, elleivät he saa kirjallista (sisältäen sähköpostin) lupaa allekirjoittaneelta tullakseen nimetyksi tiedotteessa.
Viranomaisen, joka tekee työtä tapauksen kanssa täytyy viedä adressi Oracle/Sun arkistoon. Kyseiseen arkistoon pääsyyn on olemassa erityissäännöt. Esimerkiksi EU:ssa Oraclen lakimiehillä täytyy olla oikeus lukea se läpi. Se on tarpeellista, jotta adressi voi todella saada aikaan voimakkaan vaikutuksen.
Me emme kysy mitään erityisen arkaluonteista tietoa adresissamme ja kehoitamme sinua olemaan sanomatta mitään sellaista julkisiin, tai yksityisiin kommentteihin tarkoitetuissa kentissä, mikäli päätät täyttää kyseiset kentät.
Miten parhaiten voin auttaa teitä saamaan adressista menestyksekkään?
Tärkeintä on, että allekirjoitat sen.
Lisäksi Auta Ajamaan Asiaa osiosta löydät ohjeita ja materiaalia, kuten bannereita, joita voit käyttää web-sivullasi.
Olemme varmoja, että tunnet muita ammattilaisia MySQL:n käyttäjiä ja löydämme tapoja rohkaista heitä allekirjoittamaan adressin.
Pitäisikö minun kirjoittaa komissiolle itse nyt? Tai maani kansalliselle kilpailuviranomaiselle, tai parlamentille, kuten Euroopan Parlamentti?
Me uskomme, että tämä kampanja tulee saamaan aikaiseksi suuren määrän vastauksia ja meille on varmuudella helpompaa prosessoida valmis adressi läpi useille eri instansseille. Saatamme kuitenkin tehdä puhelinsoittoja internetin kautta, sisältäen sähköpostin, jos suoran kontaktin kautta näyttäisi syntyvän hyvä mahdollisuus saada aikaan muutosta.
Jos voit puhua yrityksen puolesta, jolla on kymmenen työntekijää tai enemmän ja MySQL on kriittinen liiketoiminnallesi, tai jos voit puhua yhtiön puolesta, jolla on sata työntekijää tai enemmän, joka käyttää MySQL:ää oleellisesti liiketoiminnan osalta, ole hyvä ja ota yhteys maasi kilpailuviranomaisiin ja ilmaise huolesi Oraclen suunnitelmista ostaa MySQL. Jos tarvitset apua asian kanssa, ole hyvä ja käytä kontaktikaavaketta kysyäksesi meiltä.